maanantai 6. elokuuta 2018

Suuri juhlapäivä


Heinäkuussa meillä oli suuri juhlapäivä, kun vietimme nuorimman ristiäiset ja esikoisen 3-vuotis synttärit samana päivänä. 💜



Tein ristiäiskakkua varten 6 munan sokerikakkupohjan ja siihen 2 eri täytettä kahteen kerrokseen. Yhdessä välissä oli säilykepäärynästä ja vaniljarahkasta tehty seos. Toisessa välissä oli BlåBandin Valkosuklaa-nougatmousse. Päällystin kakun värjätyllä kerma-vaniljarahka seoksella ja koristelin kakun itse tehdyillä marengeilla sekä tuttavan tekemillä macaron-leivoksilla. 😋
Poika sai aivan ihania lahjoja! Parempia ei olisi voinut toivoakaan. 💙






Tyttären synttäreitä varten löysin kaikkia ihania koristeita ja ilmapalloja edullisesti Wishiltä. Sankari toivoi itse Ryhmä Haun Kaja-aiheisia synttäreitä, mikä näkyi lopulta kakunkoristeina ja kertakäyttöastioissa sekä serveteissä.







Korkeassa "Kaja-kakussa" oli oikein tumma suklaakakkupohja, jonka ohjee löytyy täältä. Täytettä laitoin jopa viiteen kerrokseen. Täytteessä oli mansikkarahkaa ja kermavaahtoa sekoitettuna keskenään. Yhteen väliin sujautin lisäksi kinuskikastiketta. Päällystin kakun kermavaahto-vaniljarahkaseoksella. Koristelin kakun suklaaganachella sekä itse tehdyillä marengeilla ja tuttavan tekemillä macaron-leivoksilla. 😋


Lasten boolissa oli mansikka-lime mehua ja kivennäisvettä sekä mansikoita ja limeä. Booli oli ihanan raikas helteisenä päivänä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti