Ulos luontoon

KESÄ VAIHTUU SYKSYKSI


Niin vaan alkaa tämä kesä olla taputeltu läpi. Kuluneen kesän aikana otin asiakseni opetella järjestelmäkameran käyttöä vähän paremmin. Johan oli aikakin, kamera kun on ollut meillä aika monta vuotta. 🙈 Tässä postauksessa näkyy muutama mun harjoittelu otos. 


Koulu jatkui kesätauon jälkeen ja päätin pitkän mietinnän tuloksena kokeilla jatkaa koulunkäyntiä vielä vauvan kanssa. Opintoja olisi jäljellä vain joulukuuhun saakka. Täytyy kyllä myöntää, että ainakaan tämä alku ei ole ollutkaan ihan niin helppoa. Koulupäivät kun ovat pääasiassa käsillä tekemistä ja vauva vaatii oman osansa syliaikaa ja hänen tahtisesti menen ja teen. 



Syksy alkoi tuolin irtopäällisiä tehden, mitkä oli toki aloitettu jo ennen kesälomaa, mutta itse en ollut tuolloin paikalla vauvan syntymän vuoksi. Yllättävän hyvin pääsin kuitenkin perille aiheesta kolmen viikon kuluessa. Tuolin irtopäällinen on yksi viidestä tuotteesta, mitkä tehdään loppunäytössä. Niiden jälkeen olemme siirtyneet jo tyynyihin ja torkkupeittoihin. Voisin jossain myöhemmässä postauksessa esitellä paremmin näitä koulussa valmistamiani sisustustuotteita, mikäli ne pääsevät osaksi meidän sisustusta. Muutoin tämä elämä pyörii tällä hetkellä kodin ja lasten kasvatuksen ympärillä. 💖 Täysin ruusuilla tanssimista se ei tokikaan ole. Oman haasteensa siihen tuo 3-vuotiaan uhma sekä 3 kk ikäisen vatsavaivat (ja ilmeisesti hampaiden tulo). Vaikeuksista huolimatta koitan nauttia jokaisesta päivästä. Tämä aika kun tuntuu menevän niin nopeasti. 






Mitä pidit postauksesta? Jätä kommentti! :)

KUN SYREENIT KUKKII


My Beautiful Life

Ihanaa tämä aika, kun syreenit kukkii. Kesä on vehreimmillään. Huomasin, että syreenistä onkin kehkeytynyt mulle oikein lempi kukka tänä kesänä. Niiden väri ja tuoksu ovat vaan niin <3 






Kesässä on parasta se, kun voi vain nauttia luonnosta ja lämpöisistä ilmoista. Se, että ei ole täysin tarkkaa aikataulua ja suunnitelmaa, vaan on mahdollisuus tehdä asioita hetken mielijohteesta. Luonto tarjoaa valtavasti kivoja kuvien otto paikkoja, täytyy vaan pitää silmät auki (ja kamera mukana :D). Laura Ashley pöytä löytyi pari vuotta sitten Hong Kong -tavaratalosta.




Tämä Newbie mekko on todella kaunis. Mekko on viime kesän mallistoa.





Näin vauva-arjen keskellä kesäiltojen tunnelmointia tapahtuu huomattavasti enemmän sisällä kuin ulkona. Partyliten Luovuus-somisteet saa ihanan kesäisiksi kukilla ja sävyihin sopivilla kynttilöillä.

KUULUMISIA



Taasen on aikaa vierähtänyt sitten viime postauksen. Meille on tällä välin syntynyt ihana poikavauva. <3 Nyt aika meneekin pitkälti häntä ihastellessa. :D Päätin tämän kertaiseen postaukseen tehdä koosteen viimeaikaisista tapahtumista.



Äitienpäivää vietimme tänä vuonna vielä kolmisin, koska vauva syntyi vasta sen jälkeen. Mieheni oli valmistanut aivan ihanan aamiaisen meille! <3 Kyllä kelpasi nousta suoraan sängystä valmiiseen pöytään. :) Tein itse mansikka-kermakakun äitienpäiväksi. 




Ennen vauvan tuloa, teimme vielä pikaisen reissun Ikeaan. Haimme esikoiselle uuden "isojen tyttöjen" sängyn ja pinnasänky siirrettiin häneltä vauvan käyttöön. Samalla tyttö sai vuodekatoksesta oman "pesä"nurkkauksen, kun sänkyä ei enää laitettukaan vuodekatoksen alle. 



Ikeasta lähti mukaamme myös tämä ihana iso pehmonorsu vauvalle.





Nyt olemme nauttineet vain lämpöisistä ihanista kesäpäivistä luontoa ihastellen! <3



Myönnettäköön, että olen enemmän kesäihminen. Vaikka olen aina tykännyt laskettelusta, muutaman vuoden hiihdosta ja tänä talvena ihastuin jopa luisteluun. Siitä huolimatta normaalisti talvi kuluu vain kesän odotteluun. Tänä talvena lunta on satanut aika vähän ja niinä harvoina kertoina, kun on ollut hetken semmoinen "winter wonderland" tunnelma niin niistä hetkistä on ollut kiva nauttia. Kuitenkin nyt on alkanut selvästi kevät <3, joten halusin tehdä pienen koosteen menneen talven lumista.




Törnävän saaren alueen luonnossa ei koskaan kyllästy liikkumaan. Siellä on kaunista mihin vuodenaikaan tahansa.






RETKILUISTELUA:


Kalajärveltä löytyi 1,5 km pitkä retkiluistinrata. Kävimme kokeilemassa. Tykkäsin itse enemmän luistella näin, verrattuna kaukalossa tai avojäällä kehää kiertäen. :D Suosittelen!


Matkaa taittui yhteensä 12 km. Retkiluistelu olisi varmasti ihanaa Lapissa järven jäällä...



Minkä tahansa ulkoilun jälkeen maistuu kunnon mukillinen kuumaa kaakaota <3

LASKETTELUA:



Laskettelu on ihan parasta kevätauringossa! <3 Ja mielellään jossain päin Lappia :D Mun lempparilaskumäet on ehdottomasti Levillä. Tänä keväänä ei kuitenkaan tule lähdettyä Lappiin asti laskemaan, joten hätätapauksessa myös paikallinen laskettelukeskus kelpaa. :)


Kotikaupunkini <3
Auringonlasku lakeuksilla


Nyt on jo ensilumi satanut ja on ollut todella kauniita pakkaspäiviä, kuulaita, aurinkoisiakin jopa. Yksittäsiä lumihiutaleita on leijaillut maahan hiljalleen. Ennen pakkasten ja lumen tuloa olin vielä läheisessä puistossa nauttimassa syksyisistä maisemista ja pyrin vangitsemaan siellä olleen tunnelman myös kuviksi.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti