lauantai 29. lokakuuta 2016

HAPPY HALLOWEEN!

Joskus vuosia sitten tuli juhlittua Halloweenia paremminkin. Muutamaan vuoteen ei ole juhlittu juuri ollenkaan, eikä nytkään varsinaisesti. Toimin Nosh -kutsujen emäntänä tällä viikolla ja halusin tehdä jotain "teemaan" liittyvää. Niinpä pyöräytin kurpitsalta näyttävän täytekakun (resepti löytyy Kinuskikissan sivuilta) ja kuva alta:





Kyseisessä kakussa oli tosi ihana sitruuna-lakritsi täyte. Voin kyllä suositella kokeiltavaksi :D



Meidän tosi vanha keraaminen kurpitsalyhty on vuosien aikana ottanu aika paljon osumaa ja onpa sitä taidettu kertaalleen jo vähän paikkaillakin. On se silti aina vaan yhtä ihana <3











lauantai 22. lokakuuta 2016

Sisustusunelmia

Haaveilemme mieheni kanssa omakotitalosta. Siinä toivossa, että ehkä joskus oman talon saisimme, surffailen välillä netissä katsellen kalusteita "tulevaan" kotiimme. :) Nykyinen kotimme taitaa olla sen verran täyteen kalustettu, että täältä pitäisi viedä jotain pois ennen kuin hankkisi uusia tilalle. :D On kuitenkin hyvä olla haaveita, eikös... Tässä joitain silmiinpistäneitä ihanuuksia:

perjantai 21. lokakuuta 2016

Shoppailua

Näin Etelä-Pohjanmaalla asuessa, tulee väkisinkin käytyä välillä Keskisen kyläkaupassa. :D Sieltä tarttuu helposti aina jotain mukaan. Tällä kertaa löysin mm. lankoja.


Osa kuvan langoista löytyi myös Sinooperista. Nyt on hyvin siis lankoja, mutta niin on myös suunnitelmia sen suhteen, mitä näistä loihtisin. Ainakin neulehaalari ja neulemekko tyttärellemme on tehtävälistalla. Ei muuta kuin neulomaan...



Tämäkin kaunis lehtiteline löytyi Keskiseltä. 


Näiden avulla saa työpöydän tärkeät paperit pysymään mukavasti järjestyksessä!

Näin kaupassa paidan jossa oli aivan loistava teksti:


En tosin ostanut kyseistä paitaa, mutta siitä oli ihan pakko ottaa kuva. Nimittäin tämä lausahdus "NYT on uusi MYÖHEMMIN" voisi melkein olla uusi mottoni. :D Aiemmin nimittäin helpommin aina lykkäsin asioita, jotka pitäisi hoitaa myöhemmäksi. Nykyään tykkään useammin tehdä asiat heti.

torstai 20. lokakuuta 2016

Omena-kaurapaistos

Iltapäivätee hyvässä seurassa, sekä helppo ja nopea omena-kaurapaistos. Tee näin:
Voitele uuniin soveltuva vuoka. Itse käytin noin 50 grammaa voita vuuan voiteluun. Kuori vuuan koosta riippuen noin 5-8 kpl omenoita ja poista niistä siemenkodat. Pilko/viipaloi ne mieleiseksesi paloiksi. Laita paloitellut omenat vuuan pohjalle. Ripottele päälle runsaasti kanelia ja vähän sokeria. Sulata 100g voita. Sekoita voisulaan 3 dl kaurahiutaleita ja 1 dl fariinisokeria. Ripottele kaurahiutale seos omenoiden päälle. Laita uuniin 225 asteeseen noin 15 minuuttia. Parasta tarjoiltuna lämpimänä kera vaniljajäätelön! <3 Myös vaniljakastike on hyvä :)

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Ulkoilua


Nyt on niin hienot uudet lenkkitossut, että kelpaa ulkoiluttaa :D Edelliset kulutettiin sananmukaisesti puhki ja nämä löytyi kympillä. Ei paha!