tiistai 30. toukokuuta 2017

Kesäisiä sisustusunelmia

Kesän lähestyessä ryhtyvät aivoni aina raksuttamaan, että miten toteuttaisin kesäisiä sisustusideoita tänä vuonna. :D No... tänä vuonna inspiraatio kesäsisustusjuttuihin tuli huomatavasti myöhemmin kuin yleensä, koska kevät ja näin ollen myös kesä ovat tulleet niin paljon myöhässä. Nyt onneksi luonto vihertää jo selvästi enemmän ja kesäsisustus inspiraatio on iskenyt! <3


Olen jo muutamana vuonna innostunut laittamaan kesän ajaksi kotiin hieman jotain merellistä tunnelmaa. Koralli, kotilo ja simpukka-aiheiset sisustusesineet ovatkin nyt pinnalla ja niitä löytyy muutamien kauppojen valikoimista, myös Partylitelta. <3 Nyt olen ihastunut entistä enemmän myös kaikkiin sinisiin sisustusjuttuihin etenkin tummansiniseen. Toisaalta myös kukat ja "kukkaisvärit" iskee muhun aina. Eniten vaaleanpunaisen eri sävyt sekä persikkaiset sävyt. Meillä olisi suunnitelmissa kesän aikana uudistaa makuuhuoneen ilmettä. Sinne olisikin haaveissa sängynpääty ja nojatuoli sekä mahdollisesti enemmän sinistä. :)


Yksi tämän hetken suosikkejani on myös kulta. Turkoosin ja kullan yhdistäminen on myös tosi kiva. Partylitella on tänä vuonna mallistossa ihania kultaisia somisteita. <3 Käy kurkkaamassa myös Partyliten kesäkuvasto, joka löytyy täältä.

Laitan lähiaikoina kuvia meidän kodin kesäsisustuksesta! ;)

torstai 18. toukokuuta 2017

Ihana äitienpäivä



Sain tänä vuonna viettää toista äitienpäivää äitinä. <3 Aamuni alkoi maittavalla pienellä brunssilla, sekä valtavan kukkakimpun ihastelulla. :) 









Tarjolla oli pekonimunakasta, croissanteja sekä suolaisilla, että makealla täytevaihtoehdolla ja hedelmiä. Oli kiva istua valmiiseen pöytään hemmoteltavaksi! :D Kiitos miehelleni, joka valmisti tämän ihanan äitienpäivän brunssin. <3 

Koska juhlimme samana päivänä myös omaa äitiäni, leivoin äitienpäiväkakun. Tein mehevän, maittavan suklaakakkupohjan, jonka resepti löytyy täältä.




Leikkasin pohjan kolmeen yhtä suureen osaan ja kostutin ne maidolla. Täytteeksi kakku sai kahteen kerrokseen mustikoita ja vadelmia. Sekä kakun väliin, että päälle tuli kerma-rahkaseos, johon laitoin:

400g maustamatonta maitorahkaa
4dl vaahdoksi vatkattua vispikermaa
400g Valio maustettua rahkaa, kuningatar.

Koristelin vielä kakun tuoreilla mansikoilla, pensasmustikoilla ja kirsikoilla. <3 Onneksi näitä sai jo Prismasta.







lauantai 13. toukokuuta 2017

Herkutteluhetkiä

Välillä on kiva, esim. viikonloppuna herkutella tortilloilla. Näissähän voi käyttää oman maun mukaan täytteenä mitä tahansa. Jaan nyt kanssanne yhden omista suosikeistani. Tässä versiossa eri makuja on paljon, mutta ne sulautuvat mukavasti yhteen hyväksi kokonaisuudeksi. ;) 







Herkkutortillat:

jääsalaattia
kurkkua
miniluumutomaattia
kermaviiliä
salsaa
quacamolea
leivitettyjä kanapaloja
murrettuja juustonachoja
avokadoa




Kermaviili tuo tortillaan ihanan raikkauden, leivitetty kana ja nachot rapeuden.


Seinäjoen keskustassa sijaitsevasta Pikku Paussi -kahvilasta saa näitä ihania kanaleipiä <3 




Sain jouluna Nescafe Dolce Gusto kapselikeittimen. Se on ollut ahkerassa käytössä siitä lähtien. Kun kaipaan nostaa juomaherkutteluhetken seuraavalle tasolle, sekoitan siihen pikkutilkan makusiirappia. <3



Vohvelihetki -kahvilassa oli pakko käydä testaamassa suklainen friikkipirtelö! Nam nam... voin suositella.


Kyllä se kesäkin sieltä jossain vaiheessa tulee. :D Onneksi ihan pieniä luonnon heräämisen merkkejä on jo näkyvissä.