perjantai 27. lokakuuta 2017

Onnea on itse poimitut mustikat

Syksy on jo niin pitkällä, että ensilumikin on jo satanut. Lunta tulikin ihanasti heti kerralla kunnolla. <3 Aivan ihanaa! Voittaa mennen tullen sen pimeyden ja vesisateen, mitä tänäkin syksynä on ollut jo ihan tarpeeksi paljon!

Aloitin tänä syksynä Sisustusalan ammattitutkinnon opinnot ja siitä syystä edellisestä blogi-postauksesta onkin ehtinyt jo kulua enemmän aikaa. Koulutuksen tarjoaa TEAK Oy ja sen lähiopetus tapahtuu Seinäjoella. Koulutus on tähän mennessä ollut ainakin mielenkiintoisia ja olen saanut oppia jo monia uusia taitoja. :) Jossain vaiheessa jaan varmasti myös täällä blogissa joitain koulussa tekemiäni juttuja. ;)


Tein kesän lopulla keräämistäni mustikoista Valkosuklaa-mustikkajuustokakkua. Käytin silloin tuoreita, vastapoimittuja mustikoita, mutta ei hätää, vaikka niitä ei enää saakaan! Mustikat keitetään tässä reseptissä. Eli tähän soveltuu aivan yhtä hyvin pakkasesta otetut mustikat. Kakkua varten tarvitset:

200g Digestive keksejä
70 g voita

400 g maustamatonta tuorejuustoa
4 dl kuohukermaa
130 g Panda valkosuklaata
400 g mustikoita
hillosokeria
6 liivatelehteä
noin 1 dl maitoa

Tee näin: murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita keskenään ja painele irtopohjavuoan pohjalle (halkaisija 24-25 cm). Laita jääkaappiin jähmettymään ja valmista täyte. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon tuorejuusto. Keitä noin 200 g mustikoita ja lisää joukkoon noin 3 rkl hillosokeria. Kun mustikkaseos on hieman paksuuntunut voit nostaa sen jähtymään. Sulata valkosuklaa ja sekoita se kerma-juustoseokseen. Sulata 4 liivatelehteä kiehuvaksi kuumennettuun maitoon. Lisää liivatemaito valkosuklaa-kerma-juustoseokseen ja sekoita hyvin, mutta kevyesti. Kumoa puolet täytteestä pohjan päälle ja levitä tasaiseksi. Kaada päälle mustikkahilloke. Voit painella vaikka lusikalla hieman "reikiä" täytteeseen mustikkahillokkeen läpi niin, että se joissain kohti sekoittuun enemmän täytteeseen. Kaada loput täytteestä hillokkeen päälle ja levitä jälleen tasaiseksi. Laita jääkaappiin jähmettymään vähintään 4 tunniksi tai vaikka seuraavaan päivään asti. 

Kun kakku on täysin jähmettynyt, valmista pinnalle tuleva hyytelö. Laita 2 liivatelehteä pehmenemään kylmään veteen. Keitä 200 g mustikoita ja lisää niihin noin 3 rkl hillosokeria. Kun seos on paksuuntunut, sulata pehmenneet liivatelehdet suoraan mustikkaseokseen. Kaada seos kakun pinnalle tasaiseksi kerrokseksi. Laita jälleen jääkaappiin jähmettymään. Pinnan jämähdettyä kakku on valmis tarjoiltavaksi! :)


Tää oli aivan valtavan hyvää, vaikka itse sanonkin ;) joten saa lainata ja kokeilla. 






Voitteko kuvitella, että tein tänä syksynä vasta ensimmäistä kertaa itse porkkanapiirakkaa? Totta se on! :D Oli kyllä niin hyvää, että tästä pitää tulla vähintäänkin jokasyksyinen perinne. :) Reseptin poimiin netistä.




Nyt nautin vielä täysin rinnoin ulkona vallitsevasta valkeasta talven ihmemaasta! <3 Ilmeisesti huomenna sataa taas jo vettä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti