maanantai 7. marraskuuta 2016

Pyhäinpäivän kakku

Multa tilattiin Pyhäinpäiväksi kakku, jota pääsin itsekin maistelemaan :) Halusin kokeilla jotain uutta. Jonkin aikaa reseptejä selailtuani, päätin yhdistää kaksi ihan eri sivustoilta löytynyttä reseptiä. Tällä kertaa otin oikein kuviakin tekovaiheittain. Kakun pohjan tein Kinuskikissan reseptillä Red velvet:

3 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl perunajauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria
3 munaa
3 dl ruokosokeria
1 dl rypsiöljyä
2 ½ dl piimää
1 rkl valkoviinietikkaa
punaista elintarvikeväriä



Vaahdota munat ja ruokosokeri. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää sitten muna-sokerivaahtoon vähän kerrallaan ja vuorotellen sekoitellen kuiva-aineet, piimä ja öljy.


Sekoita lopuksi joukkoon valkoviinietikka ja punaista elintarvikeväriä. Itselläni kului väriä tähän kakkuun melkein pullollinen.







Kakun täytteen ohje löytyi Tarun Taikakakut sivustolta:

1 prk sitruunarahkaa 
4 dl kermaa
4 passionhedelmää + tilkka vettä
1 pss mango-passionmoussejauhetta (Blå Band) 
1 dl maitoa 
4 liivatetta 


Sekoita mango-passionjauhe ja maito ja vatkaa vaahdoksi ohjeen mukaan. Vatkaa myös kerma vaahdoksi. Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen vähintään 10 minuutiksi.
Kaavi passionhedelmien sisus kattilaan ja lisää tilkka vettä, keitä hetki kasaan. Seos paksunee selvästi. Siivilöi seoksesta siemenet ja lisää kuumaan hedelmäseokseen kylmästä vedestä puristetut liivatteet. Vatkaa kaikki ainekset yhteen. 







Tein kuorrutuksen kermavaahdolla kakun tilaajan toivomuksesta. Täytyy myöntää, että tällä tytöllä on vielä paljon opittavaa kermalla kuorruttamisesta! :D Halusin kokeilla ruusukekuorrutusta, mutta huomasin heti alkuun, että olin valinnut väärän tyllan. Kermaakin oli liian vähän kakun kokoon nähden. Ehkä parempi onni ensi kerralla...




Erittäin hyvää tämä kakku kyllä oli! <3 Ja sopivat erinomaisesti yhteen nämä kakku ja täyte.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti